Kuhmoinen (3/295)

Kuhmoisten kunnantalo
Kuhmoisten kunnantalo

Jämsästä matka jatkui Kuhmoisiin, joka on pieni, ainoastaan reilun 2 000 asukkaan kunta Keski-Suomessa. Wikipedia mainostaa kuntaa kesäasukkaiden suosimana, ja siltä se todella vaikuttikin. Mökkikunta siis. Kuhmoinen on Keski-Suomen eteläisin kunta. Siitä länteen ollaankin Pirkanmaalla ja etelään Päijät-Hämeessä. Kuhmoisista on ”tasaisen pitkä matka” kaikkialle: Tampereelle, Lahteen ja Jyväskylään on kaikkiin n. 80-100 kilometrin matka. Lähin kaupunki on Jämsä, jonne matkaa kertyy n. 40 kilometriä.

Bussiyhteydet

Vaikka Kuhmoinen onkin ainakin Etelä-Suomen mittakaavassa kovin kaukana isommista kaupungeista, bussiliikennettä ja muutakin liikennettä kunnan läpi tuo valtatie 24, joka kulkee Lahdesta Jämsään. Koiviston Auto ajaa talvella 2019-2020 muutaman päivittäisen OnniBus Flex -pikavuoron molempiin suuntiin. Lisäksi Tilausliikenne Lampisella on yksi vuoro Jämsään.

Liikennettä on valtatien suunnan lisäksi myös Tampereelle: Nysse-linja 42 ajaa myös muutaman vuoron arkipäivässä Tampereelta Kangasalan kautta Kuhmoisiin asti, ja viikonloppuisin hieman harvemmin. Kuhmoisiin asti liikennöiviä linjoja ajaa Väinö Paunu.

Koiviston Autoja Lahden suuntaan

Kuhmoisten bussiliikenteen sydän on Neste, jonka yhteydessä sijaitsee Matkahuollon asiamies. Oman lyhyen asiakaskokemuksen perusteella paikka oli varsin näppärä ”bussiasemaksi”: odottaessa oli kätevä hörppiä kahvit sisätiloissa. Vastaava ei useinkaan sunnuntaina onnistu suuremmissakaan kunnissa.

Kuvassa Koiviston Auton F24-pikavuoro Jämsästä Lahteen ajettiin kolmella autolla. Kaksi perällä olevaa autoa tulivat Jämsästä asti ja ensimmäisenä oleva Kabus lähti matkaan Kuhmoisista. Kuva on otettu sunnuntaina 23.6., jolloin juhannuksen paluuliikennettä mökkien ja toisaalta Jämsän juhannusfestareiden suunnalta olisi otaksunut olevan melkolailla. Ihan ei kuitenkaan ainakaan Kuhmoisista asti ollut lopulta kolmelle autolle tarvetta: omien havaintojen mukaan perimmäinen Kabus lähti alle puolessa lastissa, Volvo täytenä ja ensimmäinen Kabus lähes tyhjänä etelään.

Koiviston Auton pikavuoro Jämsän suuntaan

Jämsä (2/295)

Jämsän kaupungin toimipiste kaupungin keskustassa

Oriveden jälkeen matka jatkui Jämsään. Jämsä on 20 000 asukkaan kaupunki Keski-Suomen maakunnassa. Eipä suinkaan Jämsä aina näin iso ole ollut, vaan kuntaliitokset ovat asukaslukua kasvattaneet: Kuorevesi (2001), Längelmäen osa (2007) ja Jämsänkoski (2009). Jämsästä ei varsinaista kaupungintaloa löynyt. Edellinen kai on myynnissä. Siksipä kuviin päätyi keskustan liikerakennuksesta löytynyt kaupungin hallintopalveluiden rakennus. Kaipa se jonkinlaisesta kaupungintalosta paremman puutteessa käy.

>>Jämsän kaupungin verkkovsivuille

Bussiyhteydet

Jämsäkin sijaitsee ysitien varrella, siispä pikavuoroyhteydet niin Tampereen kuin Jyväskylän suuntaankin ovat vähintään kelvolliset. Paunun EB-vuoroja kulkee n. tunnin vuorovälein ja lisäksi tietysti OnniBus.comin vuoroja. Lahden suuntaan Koiviston Auto ajaa myös muutaman vuoron päivässä. Pikavuoroyhteyksien lisäksi KA-konserni näkyy katukuvassa monien vakiovuorojen myötä: on Jämsän sisäistä liikennettä, on vakioita aina Jyväskylään asti. Nämä vuorothan ovat luonnollisesti Jyväskylän Liikenteen. Eli Paunua, Jyväskylän Liikennettä, OnniBus.comeja ja Koiviston Autoja.

Jämsän linja-autoasema

Kuvassa Jämsän linja-autoasema sunnuntaina juhannuksen jälkeen, 23.6.2019. Saattaapa kuvasta tarkkasilmäinen erottaa myös Koiviston Auton OnniBus Flex -väreissä olevan #358:n. Auto saapui linjalla F24 Helsingistä tuoden Jämsään muutaman matkustajan. Kuvasta voi myös huomata Jämsän bussiaseman kuusi lähtölaituria sekä asemarakennuksen.

Jyväskylän Liikenne lähdössä vakiovuorolle Kaipolaan
Paunun EB matkalla Tampereelta Jyväskylään

Jyväskylän Liikenteen vakiovuoro ja Paunun EB – siinäpä ne loput Jämsän vakiokasvot. Kaipolaan ajettiin varsin kookkaalla kalustolla. Kyytiin ei tainnut juuri ketään nousta, mutta tietystipä koululaisia sitten talvella mahtaa olla auto täysi. Kaipolahan sijaitsee Jämsän keskustasta n. 7 kilometriä etelään. Alueella on UPM-Kymmenen omistama paperitehdas, jonka myötä UPM-Kymmene onkin Jämsän verkkosivujen mukaan kunnan suurin yksityinen työnantaja. Paperikaupunki, siis.

Vaan eiköhän tämä riitä. Matka jatkuu!