Tampere (9/295)

Tampereen kaupungintalo
Tampereen kaupungintalo

Seuraavaksi vuorossa Tampere. Tampereelle ei sen kummempaa matkaa tarvinnut tehdä, sillä täällähän oma osoitteenikin tällä hetkellä sijaitsee. Tampere on Suomen suurin sisämaakaupunki n. 235 000 asukkaan väkiluvullaan. Suurempia väkiluvultaan ovatkin ainoastaan Helsinki ja Espoo. Suuren väkiluvun ja keskeisen sijainnin ansioista kaupungin bussiliikenne on varsin monipuolista niin kauko- kuin paikallisliikenteenkin osalta.

Paikallis- ja seutuliikenne on Tampereella seudullisen viranomaisen eli Nyssen järjestämää. Kokonaisuutena Nysse-liikenne on noin 270 auton kokonaisuus, eli varsin suuresta potista puhutaan. Tampereen erikoisuutena on kaupungin oma tuotanto eli Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos (TKL), jolta hankintaan noin puolet Nysse-liikenteestä. Vanhastaan vastaavia liikelaitoksia oli Suomessa enemmänkin, mutta tällä hetkellä TKL on ainoa. Joitain kunnallisia bussiliikenteen osakeyhtiöitä (kuten Porin Linjat Oy ja Turun Kaupunkiliikenne Oy) kuitenkin on yhä olemassa. Muita Nysse-liikenteen operaattoreita ovat merkittävimpinä Länsilinjat Oy, Väinö Paunu Oy, Pirkanmaan Tilausliikenne Oy sekä yhtä linjaa liikennöivä Valkeakosken Liikenne Oy. Parin vuoden kuluttua yksi operaattoreista on myös VR, joka alkaa liikennöidä ratikkaa elokuusta 2021 alkaen.

Kaukoliikenteen osalta Tampereen voisi sanoa olevan Suomen ExpressBus-pääkaupunki, ovathan EB:n suurimmat liikennöitsijät Paunu ja Länsilinjat tamperelaisia. Ensin mainittu onkin todella vahvassa asemassa Tampereelta lähtevässä pikavuoroliikenteessä: lähdetään Tampereelta niin Jyväskylän, Lahden, Helsingin kuin Turun suuntaan, on Paunulla useita vuoroja joka suuntaan. Lonkalta heitettynä voisi arvioida OnniBus.comin olevan vuoromäärällisesti toiseksi suurin pikavuoro-operaattori Tampereella vuoromäärissä mitattuna. OnniBus.com liikennöi pääasiassa samoja reittejä suurien kaupunkien suuntaan kuin Paunukin. Jo aiemmin mainitun Länsilinjojen vahvimmat reitit vuoromäärällisesti ovat Huittisten ja Ikaalisten suuntiin.

Tampere-Helsinki-väliltä löytyi Matkahuollon aikatauluhausta esimerkinomaiselta talviarkipäivältä 41 vuoroa (yhteen suuntaan). Liikennettä on siis käytännössä vuorokauden ympäri. Turkuun aikatauluhaku löysi 18 yhteyttä, Jyväskylään 19 ja Lahteen 9. Muihin suuriin kaupunkeihin vuoroja olikin sitten jo vähemmän.

Näiden edellä mainittujen liikennöitsijöiden lisäksi Tampereen katukuvaan kuuluvat ehdottomasti muiden muassa Koiviston Auto (Lahden suunta), Satakunnan Liikenne (Pori, Turku), Valkeakosken Liikenne, Pekolan Liikenne (Pälkäne, Lahti) ja Luopioisten Linja vain muutamia yrityksiä mainitakseni.

Sähköbussi latauksessa Pyynikintorilla

Tampereella on lukuisia eritasoisia bussiterminaaleja, ja jotta esittely ei jäisi vajaaksi, on syytä käydä läpi muutama. Yllä olevassa kuvassa linjan 2 sähköbussi on latauksessa Tampereen Pyynikintorilla. Ydinkeskustasta hieman länteen sijaitsevalla Pyynikintorilla on ollut ennen nykyisen linja-autoaseman rakentamista (ennen vuotta 1938) aikana Tampereen linja-autoasema. Vanha rakennus on jo purettu (Wikipedian mukaan 2000), eikä tänä päivänä paikallisliikennettäkään alueella ole enää aivan niin paljon kuin vielä kymmenisen vuotta sitten – ainoastaan linjat 2, 31, 42 ja 90 käyttävät terminaalia tänä päivänä. Mutta sijaitseepa alueella kuitenkin Tampereen ainoa sähköbussien latausasema.

Tampereen keskustorin bussiterminaali

Paikallisliikenteen merkittävin terminaali on ehdottomasti keskustori. Keskustorin laiturialueella on seitsemän pysäkkipaikkaa, joiden lisäksi Hämeenkadulla on vielä pari keskustorin pysäkkiä. Täältä pääsee enemmän ja vähemmän mihin päin tahansa kaupunkia – ainakin vielä. Keskustan kehittyessä myös keskustorin tilannetta varmasti joudutaan arvioimaan uudestaan. Kaukoliikenteen vuorot eivät terminaalialuetta käytä, mutta lännen suuntaan lähtevät vuorot pysähtyvät kuitenkin Hämeenkadun varren pysäkeillä.

Tampereen linja-autoasema

Ratinassa sijaitseva Tampereen funkkistyylinen linja-autoasema on varsin komea ilmestys. Linja-autoasemaa käyttävät kauko- ja seutuliikenteen vuorot – missä ikinä näiden kahden välinen raja nyt meneekään. Kuitenkin kuvastakin näkee, että Valkeakoksen Liikenteen vuorot jo lähtevät linja-autoaseman laiturialueelta. Muita numerolinjoja ei hirveämmin laiturialueella näy, paitsi kuitenkin osa Kurun ja Virtain suunnan vuoroista Nysse-linjalla 85 käyttää linja-autoaseman laitureita.

Linja-autoasema on varsin kompakti ilmestys: alueella on tiiviisti seitsemän katettua laituria ja odotustilat ovat kätevästi heti laiturialueen vastapäätä olevassa asemarakennuksessa. Täällä ei pitkiä kävelymatkoja vaihtojen välillä tarvitse tehdä – hyvä niin.

Paunun ExpressBus-vuoro - tamperelaisen pikavuoron tyyppikuva

Tampere-katsaus on hyvä päättää tietynlaiseen Tampereen tyyppikuvaan: Paunun ExpressBus-vuoroon. Ainoa mutta tulee kalustosta – telimallin OmniExpress ei se tyypillisin paunulainen ole. Kaksiakselinen Volvo sitä sen sijaan olisi ollut. Mutta eihän tässä blogissa ollutkaan tarkoitus kalustoesittelyjä tehdä… 🙂

Ylöjärvi (8/295)

Ylöjärven kaupungintalo

Kuntakatsaus jatkuu Ylöjärvellä, jossa vierailin 30. heinäkuuta. Ylöjärvi on yksi Tampereen ympäryskunnista. Ylöjrävellä asuu noin 33 000 asukasta – jotakuinkin saman verran kuin Nokialla. Ajan kuvan mukaisesti myös Ylöjärveen on liittynyt muita kuntia: Viljakkala 2007 ja Kuru 2009. Ylöjärvi kasvaa vahvasti Tampereen seudun mukana, ja jo varsin tuoreesta kaupungintalosta välittyi optimistinen vaikutelma.

Maastossa liikkuessa Tampereen vaihtumista Ylöjärveksi ei oikeastaan edes huomaa – niin vahvasti yhdyskuntarakenne on kasvanut yhteen. Ylöjärvi onkin ollut osa Nysse-aluetta vuodesta 2016, eli bussiliikenteen tarpeet Tampereelle hoituvat pääasiassa viranomaisvetoisesti sinisillä busseilla erilaisilla 80-sarjan numerolinjoilla. Näitä linjoja liikennöi tällä hetkellä Länsilinjat. Linjalla 85 pääsee nopeimmillaan Tampereelle vain reilussa 20 minuutissa. Osa saman linjan vuoroista jatkaa Kuruun ja jopa Virroille saakka.

 

Nysse-linja 80 Ylöjärvellä

Ylöjärven läpi kulkee myös erilaisia kaukoliikenteen vuoroja kantatietä 65 pitkin Ikaalisten suuntaan. Länsilinjat liikennöi valtaosaa myös näistä vuoroista: Tampere-Ikaalinen-välillä on päiväsaikaan tunnin vuoroväli. Lisäksi pari yksittäistä OnniBus.comin Helsinki-Vaasa-vuoroa kulkee Ylöjärven kautta, mutta muutoin kaupungin liikenne on hyvin Länsilinjat-painotteista.

Soppeenmäen ajantasauspysäkki Matkatiellä

Ylöjärvellä ei varsinaista linja-autoasemaa ole. Kaukoliikenteen vuorot pysähtyvät kantatien varressa, kun taas paikallisliikenteen vuorot tasaavat aikaa Soppeenmäellä Matkatiellä. Soppeenmäellä on kolme eri pysäkkiä eri linjoille. Alue on myös halvemmalla B-vyöhykkeellä kuin Ylöjärven varsinainen keskusta-alue, eli reipasjalkainen ostaa halvemman lipun tähän ja vaikka kävelee loppumatkan.

Ylöjärven Soppeenmäen pysäkkialue

Valkeakoski (6/295)

Valkeakosken kaupungintalo

Pälkäneeltä pyörämatka jatkui sunnuntaina 7.7.2019 monien mäkien jälkeen Valkeakoskelle. Valkeakoski sijaitsee Pirkanmaan eteläosassa, ja kaupungissa on reilut 20 000 asuksata. Kuntaliitoksia ei ole aivan hetkeen tapahtunut: viimeksi Sääksmäki (1973). Valkeakoskihan on tunnettu etenkin paperiteollisuudesta.

Valkeakosken läheinen sijainti Tampereen suhteen (n. 40 km) tuo alueelle houkuttelevia joukkoliikenneyhteyksiä Tampereelle asti. Seutuliikenteen yhteydet muodostuvat pääasiassa paikallisen yrityksen, Valkeakosken Liikenteen, linjoista 51 (moottoritien kautta Tampereelle) ja 53 (Lempäälän kautta Tampereelle). Lisäksi Paunun ja Länsilinjojen Helsinkiin suuntautuvista pikavuoroista merkittävä osa ajaa Valkeakosken kautta.

Muita yhteyksiä on mm. Toijalan (Valkeakosken Liikenne), Kangasalan (Nysse-linja 44) ja Pälkäneen (Miodex) suuntiin – lähinnä koulupäivisin. Valkeakoskella on myös jonkin verran paikallisliikennettä. Varsin usein 20 000 asukkaan rajapyykkiä voikin pitää rajana paikallisliikenteelle. Kesäarkena liikennöintiä vaikuttaisi Valkeakosken Liikenteen verkkosivujen mukaan olevan kolmella eri linjalla.

Paunu matkalla Tampereelta Helsinkiin

Valkeakoskelta löytyi reilunkokoinen linja-autoasema. Jättölaituri ja lähtölaiturit sijaitsivat rakennuksen eri puolilla ja lisäksi alueella oli pysäköintitilaa useammalle bussille.Varsinaisia lähtölaitureita oli kolme, kuten alemmassa kuvassa näkyy.

Samainen Paunu lähtölaiturien puolella. Kuvassa näkyvä kellotorni puretaan lähiaikoina.

Linja-autoaseman rakennus oli jo selvästi vähän rapistuneen oloinen. Ylen uutisen (4.4.2019) mukaan rakennus remontoidaan kesän ja syksyn aikana. Joskin ainakaan vielä ei ollut mitään ulkoisesti havaittavaa tapahtunut, mutta kesäähän on vielä jäljellä.

Valkeakosken Liikenne pysäköintialueella

Pälkäne (5/295)

Pälkäneen kunnantalo

Pälkäne sijaitsee Pirkanmaan kaakkoisnurkassa, Tampereelta katsottuna Kangasalan jälkeen. Kunnassa on n. 6500 asukasta. Väkiluku kasvoi 2007, kun reilun 2000 asukkaan Luopioinen liitettiin kuntaan. Tampereelle matkaa kertyy n. 40 kilometriä.

Valtatie 12 tuo Pälkäneelle jonkin verran Tampereen ja Lahden välillä kulkevaa pikavuoroliikennettä sekä yhden perjantaisin ja sunnuntaisin Helsinkiin ajavan Paunun. Tampereen ja Lahden väliä ajavat Koiviston Auto, Paunu, Pekola ja OnniBus.com. Osa vuoroista jatkaa Lahdesta vielä kauemmas, mm. Kotkaan ja Lappeenrantaan.

Seutuliikennemäisempää liikennettä ajetaan Tampereelle linjatunnuksella 43. Näitä vuoroja ajaa paikallinen Luopioisten Linja, mutta konkurssiin ajautuneen Helmikkalan vuorojen ensi talven liikennöitsijää ei vielä ole tiedossa. Osa linjan 43 vuoroista tulee Luopioisten ja Padasjoen suunnalta, osa lähtee Pälkäneeltä. Poikittaisliikennettä koulupäivisin Valkeakosken suuntaan liikennöi Miodex. Lisäksi kunnan sivujen mukaan koululaisliikennettä ajaa Hämebus.

Koiviston Auton OnniBus Flex -pikavuoro Tampereelta Lahteen

Pälkäneellä ei voi varsinaista linja-autoasemaa sanoa olevan, mutta bussit pysähtyvät Matkahuollon yhteydessä K-Supermarketin takapihalla. Sateinen ilma pakotti kuvaajan perääntymään Teboilin katoksen alle, ja lähemmät tarkastelut varustelutasosta jäivät tekemättä. Pysäkkimerkki kuitenkin löytyi marketin seinästä, ja sateessa odotteleville löytyi kuitenkin sadesuoja kaupan katoksesta.

Pälkäneelle pyöräni toi minut sunnuntaina 7.7.2019. Kameran eteen sattui KA:n OnniBus Flex -pikavuoro Tampereelta Lahteen. Koiviston Auton OmniExpress Pälkäneellä edustaa varsin tyypillistä pikavuoroliikennettä kunnassa tällä hetkellä. Joskin tuskinpa kovin pitkään täytyy odotella, että KA-värityksen sijaan näitäkin pikavuoroja ajetaan vain OnniBus Flex -väreissä.

Kangasala (4/295)

Kangasalan kaupungintalo

Kangasala on reilun 30 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, Tampereen itäpuolella. Kangasala sijaitsee Pirkanmaan itärajalla: rajanaapuri Kuhmoinen on jo Keski-Suomea. Kangasala on kasvanut viime vuosina osin kuntaliitosten myötä, sillä Sahalahti (2005) ja Kuhmalahti (2011) ovat liittyneet osaksi Kangasalaa. Näiden yhteenlaskettu vaikutus on kuitenkin vain kolmisentuhatta asukasta. Pitkä matka ei ole Kangasalta Tampereen suuntaan: vain n. 17 kilometriä. Selkeästi Tampereen työssäkäyntialuetta siis.

Bussiyhteydet

Kangasala on osa Nysse-aluetta, ja määrällisesti merkittävin osa liikennetttä muodostuu seutuliikenteestä Tampereelle (linjat 40 & 42). Nelikymppinen tarjoaa hitaamman yhteyden, kun taas nelikakkonen painaa VT12:ta pitkin Tampereelle. Harvemmin kulkevia numerolinjoja ovat 41 Orivesi-Kangasala, 44 Kangasala-Valkeakoski, 45 Kangasala-asema-Vatiala ja 46 Kangasala-Suinula. Lisäksi linja 49 kulkee Pohjan eli entisen Kuhmalahden kunnan kuntakeskuksen ja Oriveden välillä. Osalla linjan 42 vuoroista pääsee myös jatkamaan Sahalahden, Kuhmalahden ja Kuhmoisten suuntaan. Lisäksi linja 43 kulkee Pälkäneen, Luopioisten ja Padasjoen suuntaan.

Lukuisia numerolinjoja siis, mutta valtatie 12 tuo Kangasalle jonkin verran myös pikavuoroliikennettä. Lahden suuntaan kulkevat Paunun, Koiviston Auton, Pekolan ja OnniBusin kulkevat n. 10 kertaa suuntaansa vuorokaudessa. Osa pikavuoroista jää Lahteen, osa jatkaa Kotkaan ja ajaapa OnniBus (tai oikeastaan Vuorela) yhden vuoroparin Lappeenrantaan asti. Ja kylläpäs myös Pälkäneen ja Hämeenlinnan kautta Helsinkiin pääsee mennen tullen perjantaisin ja pyhinä Paunun kyydissä.

Länsilinjat sunnuntaina 23.6. matkalla Tampereelle

Länsilinjojen Volvo on varsin tyypillinen näky Kangasalan ja Tampereen välillä. Nelikymppinen jatkaa Tampereelta matkaa Lempäälän suuntaan linjalla 50.

Pekolan EB matkalla Lahteen sunnuntai-iltana

ExpressBus joka ei ole Paunu tai Länsilinjat – aika harvinaista. EB-järjestelmässä on vielä Paunun, Länsilinjojen ja Pekolan lisäksi mukana Kasilinja. Kuvan taustalla voi havaita rakentuvan kerrostalon, jonka työmaa on myllännyt bussit kulkemaan väliaikaisia reittejä keskusaukion nurkilla. Vanha linja-autoaseman rakennus on purettu.

Kangasalan keskusaukion väliaikaisia pysäkkijärjestelyjä

Orivesi (1/295)

Oriveden kaupungintalo

Tässä blogissa seurataan projektia, jossa on tarkoituksena ottaa bussikuvia jokaisessa Manner-Suomen kunnassa.

Matka alkaa Orivedeltä, josta ei päivittäin bussikuvia näe. Orivesi on noin 9 000 asukkaan kunta Pirkanmaalla valtatien 9 varressa. Orivesi on perustettu 1869, ja kaupunkiaseman se on saanut 1986. Oriveteen on liitetty Eräjärven kunta vuonna 1973 ja osa Längelmäestä vuonna 2007, mutta sen suurempia liitoksia ei ole tapahtunut. Orivedeltä on ainoastaan noin 40 kilometrin matka Tampereelle. Sen taittaa autolla n. 35 minuutissa, bussilla n. 40 minuutissa ja junalla n. 30 minuutissa.

>> Oriveden kaupungin verkkosivuille

Bussiyhteydet

Orivedeltä on hyvät bussiyhteydet Tampereen mutta myös Jämsän ja Jyväskylän suuntaan. Talviarjessa Tampereelle pääsee noin tunnin välein Paunun ja Töysän Linjan vuorojen kyydissä. Lisäksi OnniBus.com ajaa Tampereen ja Jyväskylän suuntaan n. 2 tunnin välein, mutta vuorot eivät käy linja-autoasemalla vaan pysähtyvät ysitien rampilla, jonne on linja-autoasemalta noin kilometrin matka.

Valtaosa Tampereelle suuntautuvasta tarjonnasta muodostuu markkinaehtoisista Turku-Jyväskylä- ja Tampere-Jyväskylä -pikavuoroista, mutta myös Virtojen suunnasta tulee muutama Tampereelle asti jatkava vuoro. Osa Tampereelle ajettavista vuoroista ajetaan linjatunnuksella 95, jolloin myös Nyssen lipputuotteet käyvät näissä vuoroissa. Orivesi onkin Nysse-alueen viimeinen kunta koilliseen päin katsottuna.

Ysitien lisäksi muita merkittäviä liikennöintisuuntia ovat

  • Mänttä
  • Ruovesi ja
  • Kangasala.

Talviarjessa Orivesi-Mänttä-välillä on Matkahuollon aikatauluhaun mukaan kuusi edestakaista vuoroa, Ruoveden suuntaan puolestaan neljä ja Kangasalle kuusi. Kangasalan-linja on numerolla 41, ja se on Nyssen tilaamaa, kuten myös linja 49, joka ajaa talvella pari kertaa päivässä Eräjärven ja Pohjan suuntaan.

Bussin haastaa etenkin Tampereen ja Jyväskylän suuntaan juna. Joskin Jyväskylän suuntaan ajavien junien käyttämä Oriveden rautatieasema on n. 3 kilometrin päässä Oriveden keskustasta, mikä vähentää houkuttelevuutta. Keuruun suunnasta tulevat taajamajunat pysähtyvät myös aivan Oriveden keskustassa, mutta näitä liikennöidään vain muutamia kertoja päivässä.

Paunu #99 (CFJ-800) linjalla Tampere-Jyväskylä Oriveden linja-autoasemalla su 23.6.2019

Orivesi-päiväkseni sattui juhannuksen jälkeinen sunnuntai, jolloin paluuliikenne oli varsin vilkasta. Oriveden suunnalla ja ysitiellä tämä näkyi paitsi mökeiltä palaavina ihmisinä niin myös muun muassa Himoksen suunnalta tulevana ihmismassana. Paunun pikavuorolla ei näin ”väärään suuntaan” ollut kauheaa ruuhkaa. Autoksi osui jo Paunun laivueen mittapuulla iäkäs vaunu, sillä #99 on jo 17-vuotias. Matka taittui kuitenkin jouhevasti.

Oriveden linja-autoaseman aikataulukaappi
Oriveden linja-autoaseman lähtölaiturit

Oriveden linja-autoasema sijaitsee käytännössä K-Supermarketin kyljessä. Paikka on aivan näppärä, sillä kaupasta voi käydä kipaisemassa eväät vielä ennen lähtöä. Lähtölaitureita Oriveden linja-autoasemalla oli jopa 6, mikä vaikutti aika suurelta määrältä. Ehkäpä ruuhkapiikin aikaan busseja lähtee paljon yhtä aikaa.

Sunnuntainen kierros ei jäänyt suinkaan Orivedelle, mutta seuraavat kirjoitukset ja lisää bussikuvia myöhemmin. Kartalla on nyt yksi kunta vihreänä – vielä 294 punaisena…